HeSa todistelee (1.4.) että Sirkku Ingervon ja Zahra Abdullan päätös erota vihreistä ja perustaa uusi punavihreä ryhmä Helsingin valtuustoon on turha. ”Vaalikonevastausten vertailu kertoo” HS:n mukaan, ”että vihreät eivät ole siirtyneet oikealle”. Olen samaa mieltä: vihreät eivät ole siirtyneet oikealle. Siirtyminen ei ole mahdollinen koska Suomessa vihreät ovat aina olleet oikealla – teoissa, joskaan eivät puheissa eivätkä arvoissa.
Olen nähnyt vihreiden tekojen oikeistolaisuuden joskus turhankin läheltä kuuden vuoden aikana Helsingin valtuustossa. Vihreät suojelevat vahvasti lapisperheiden asemaa. Puolue on myös kiitettävän aktiivinen ympäristöasioissa. Veroparatiisien vastaisessa työssä, yksityistämisen estämisessä ja vanhustenhuollon resurssien turvaamisessa vihreistä ei kuitenkaan aina ole ollut apua. Tätä selitetään yleisesti sillä, että vihreiden kannatuspohja on koulututteujen nuorten perheiden keskuudessa. Mutta on myös toinen, syvempi syy.
Vihreät vierastavat valta-analyysiin perustuvaa talouspoliittista lähestymistapaa, kuten kaikki esimerkiksi Osmo Soininvaaran lukijat tietävät. Tausta on liikkeen alkutaipaletta leimannut taistolaisvastaisuus, joka oli tuolloin hyvinkin tarpeellinen. Oikeistolaistumisen ehkäisemiseksi esitin Vihreän puolueen perustavassa kokouksessa Tampereella syksyllä 1988 meille vihreille aktivisteille liittymistä eri puolueisiin oman puolueen perustamisen sijaan. Moni silloinen vihreä toimiikin edelleen muualla kuin vihreässä puolueessa.
Mahdolliselle uudelle punavihreälle puolueelle, kuten myös Suomelle tärkeälle vihreälle puolueelle, toivotan menestystä. Hyvä vaihtoehto Sirkku Angervolle ja Zahra Abdullalle voisi myös olla liittyminen toiseen puolueeseen. Niissäkin tarvitaan kipeästi vihreitä voimia.
Thomas Wallgren
Kommentit
3 vastausta artikkeliin “Vihreät eivät ole siirtyneet oikealle”
Kirjoitit:
Veroparatiisien vastaisessa työssä, yksityistämisen estämisessä ja vanhustenhuollon resurssien turvaamisessa vihreistä ei kuitenkaan aina ole ollut apua…
… Vihreät vierastavat valta-analyysiin perustuvaa talouspoliittista lähestymistapaa …
Pitkälti samaa mieltä, paitsi, että sanoisin: ’Yksityistämisen estämisessä vihreistä ei ainakaan Jyväskylässä ole ollut KOSKAAN apua, vaan päinvastoin, vihreät ovat olleet etunenässä yksityistämään kaikkea mahdollista.’
Ja tämä kirjoitettu näyttää olevan harvinaisen totta: ’Vihreät vierastavat valta-analyysiin perustuvaa talouspoliittista lähestymistapaa’.
Vihreillä ei vaikuta olevan minkäänlaista yhteiskuntapoliittista lähestymistapaa eikä siten kai ymmärrystäkään. Sekavaa kuin luomusianlihalla höystetty hernekeitto. Vihreät näyttävät kuvittelevan, että klassinen työn ja pääoman ristiriita olisi yhtäkkiä kadonnut johonkin. Veroparatiisien kaiketi kuvittelevat nielaisseen?
Siitä olen jonkinverran eri mieltä, oliko ’taistolaisvastaisuus’ milloinkaan niin kovin tarpeellista. Taistolaisilla oli selkeitä näkemyksiä nimenomaan yksityistämisestä ja sosialismista, vaikken kaikesta muusta ollutkaan taistolaisten kanssa samaa mieltä.
Tämän verran nyt aika vasemmalta laidalta huitaistuna.
Olisi mukava kuulla enempikin ’vihreän liikkeen’ alkuajoista, mihin viittaat Tampereen kokouksen mainiten…
-hv
Hei
Vaalityö painna enkö ehdi nyt kirjoittaa vihreiden historiasta tähän. Asia kiinnostaa. Ehkä voimme keskustella siitä tavatessamme lisää.
Niin, kyllä huomasin, että vaalityö painaa. Toivotaan, että ääniä tulee.
Palataan siihen vihreiden historia asiaan.